Eikö laserleikkauksella ole mahdollista päästä eroon ikänäön vaatimista lukulaseista?

Teksti: ReFocus | Luokka: Linssileikkaus

Miksi 45. ikävuoden paikkeilla syntyy lukulasien tarve? Eihän keskivertonelikymppinen tarvitse vielä kuulokojetta tai hammasproteesiakaan :). Ovatko moderni lääketiede ja hyvät elinolot aiheuttaneet sen, että ihmisen kehitys on ylittänyt evoluution? Keskimääräinen elinikämme pitenee jatkuvasti, mutta silmä toimii erinomaisesti vain noin 40 vuotta, eli yhtä pitkään kuin keskivertoihminen eli noin 300 vuotta sitten. Kenties miljoonan vuoden päästä evoluutio mahdollistaa  sen, että silmien tehokkaan toiminnan kesto lähestyy elinikää, mutta toistaiseksi tulee tyytyä lukulaseihin tai silmäleikkaukseen.

Vaikka monet silmäklinikat eivät tee laserleikkauksia yli 45-vuotiaille, käytössämme olevalla syvyysaistia tehostavalla Laser Blended Vision ‑teknologialla voi lykätä silmien funktionaalista vanhenemista noin kymmenellä vuodella. Se tarkoittaa, että näönkorjausleikkauksen teettänyt ei tarvitse lukulaseja ennen 55-vuotissyntymäpäiväänsä.

Menu